torstai 31. joulukuuta 2015

Karpalokakku

Eilen valmistui vuoden 2012 Kaikkien aikojen joulu -lehden ohjeella karpalokakku. Tämä kakku meni maistiaisten jälkeen pakastimeen vierasvaraksi. Kakku on käytännössä maustekakku karpaloilla maustettuna. Karpalot tuovat kakkuun mukavaa kirpakkuutta ja poikkeaa sopivasti muista jouluksi tehdyistä kuivakakuista. Kuivakakku kuvaa karpalokakkua todella huonosti, sillä kakusta tuli oikein mehevä ja kaikkea muuta kuin kuiva. Lehden ohjeesta oli unohtunut uunin astemäärä pois, joten paistoin kakun 175 asteessa.

Karpalokakku

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 ½ tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
2 tl kanelia
100 g margariiniä (tai voita)
3 dl makeuttamatonta soijamaitoa (tai maitoa)
1 annos kananmunankorviketta (tai 1 kananmuna)
2 dl pakastekarpaloita

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokerit, sooda ja mausteet. Sulata margariini ja jäähdytä se. Lisää jäähtynyt margariini, maito, kananmunankorvike ja karpalot jauhoseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja jauhota vuoka ja kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 175 asteessa noin 1 tunti. Jäähdytä kakku vuoassa ja kumoa se jäähtyneenä.



Kävin vielä näin joulun jälkeen fiilistelemässä Oulun keskustan kauniita jouluvaloja. Tykkään tämänvuotisista jouluvaloista todella paljon. Valoja on runsaasti ja ne on kauniin yksinkertaisesti aseteltu. Nyt kun Rotuaarikin pidetään lämmityksellä sulana, on keskustassa paljon mukavampi liikkua kuin aiemmin. Mielenkiinnolla odotan ensi joulua, kun keskustan uusi ostoskeskus on valmis ja kaikki kadut taas kävelykunnossa.


Tiernapoikapatsaan juurelle oli jätetty Bookcrossing-kirja. Kävin vielä myöhemmin katsomassa tilannetta ja kirja oli onneksi kadonnut. Muuten olisin pelastanut kirjan, vaikken itse Bookcrossingiin vielä kuulukaan.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Sitruunakardemummamuffinssit

Jouluherkut on jo syöty, onneksi. Pakastimen vierasvaroja täytyi alkaa kohentamaan, joten siihen tarkoitukseen löytyi joulun 2014 Leivotaan-lehdestä mukavankuuloinen muffinssien resepti. Ja oikein hyviä näistä sitruunakardemummamuffinsseista tulikin. Yhden maistoin ja loput laitoin kiireesti pakastimeen. Näissä muffinsseissa on mukavaa raikkautta, joka sopii uuteen vuoteen ja joulun jälkeiseen aikaan. Vaikka jouluherkuista kovasti tykkäänkin, niin heti joulun jälkeen pitää saada jotain keväisempää kuvioihin.

Sitruunakardemummamuffinssit
n. 12 kpl

100 g huoneenlämpöistä margariiniä (tai voita)
2 dl sokeria
2 annosta kananmunankorviketta (tai 2 kananmunaa)
1 sitruunan raastettu kuori
1½ dl piimää
1 tl kardemummajauhetta
1 tl ruokasoodaa
4½ dl vehnäjauhoja

Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunankorvike (tai kananmunat). Lisää raastettu sitruunan kuori ja piimä taikinaan. Sekoita jauhot, kardemumma ja ruokasooda keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Jaa noin 12 muffinssivuokaan. Taikina on aika paksua, joten muffinssit voi paistaa muffinssikehikossa tai ilman. Halutessasi ripottele muffinssien päälle raesokeria. Paista 200 asteessa 17-20 minuuttia.




Heti sunnuntaina kauppojen auettua kävin penkomassa alennusmyyntien jouluaskartelutarvikevalikoimaa. Jotain kivaa sieltä löytyikin puoleen hintaan. Korttiaskartelutarvikkeita lähti mukaan Donnosta ja Prismasta. En ole nyt muutamaan vuoteen tehnyt 3D-kortteja, joten ensi jouluksi niitä tulee. Tuskin jaksan enää kauaa odottaa korttiaskarteluiden aloittamista. Joulun alla on aina niin kiire, joten kortit on mukavinta tehdä niin aikaisin kuin mahdollista.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Tyynelän Elias

Meille muutti jouluaattona meidän ensimmäinen Tyynelän tonttu, Elias nimeltään. Olen jo jonkin aikaa ihastellut internetin kautta Tyynelän tonttuja ja suunnitellut tonttulassa vierailua. Nyt kun Eliaskin on meille muuttanut, niin ensi kesänä teen suunnitelmista totta. Elias on kotiutunut oikein hyvin ja kissatkin ovat sopeutuneet Eliakseen hyvin. Tästä se meidän yhteiselo alkaa.


Joululahjaksi sain myös kauniin lasisen joulupallon. Tykkään tästäkin kovasti, sillä "Have yourself a merry little Christmas" on yksi lempijoululauluistani.


Tänä vuonna en ehtinyt television joulukalenteria seuraamaan ollenkaan. Histamiini on minun muistoissani kaikkien aikojen paras joulukalenterihahmo. Löysin Histamiinin joulukalenteri-DVD:n kaupasta kohtuuhintaan juuri ennen joulua ja tänä iltana sitä katsellaankin koko joulukuun edestä.



Vaikka joulu onkin jo ohi, niin Joulureki ei pysähdy. Kirjoittelen tätä blogia pitkin vuotta, toki huomattavasti harvemmin kuin syksyllä ja joulun alla. Alkuvuodesta ja kesällä on hyvin aikaa kokeilla vanhojen joululehtien ei-niin-jouluisia-reseptejä ja bongailla jouluun liittyviä juttuja milloin mistäkin. Jouluisissa alennusmyynneissäkin on jo käyty, mutta siitä lisää jonain toisena päivänä.

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

Nyt se on täällä, joulu!
Ihanaa joulua jokaiselle!



Kuva on otettu vuosi sitten Italiassa.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kasvisnakkipiiras

Jouluaattoon on enää kaksi yötä. Uskomatonta ja ihanaa! Kaikki alkaa olla valmista. Ainoastaan jouluruuissa on vielä tekemistä. Porkkanalaatikko on tehty valmiiksi, imelletty perunalaatikko on ostettu kaupasta ja lanttulaatikko valmistuu huomenna. Aatolle jää rosollin, rosollin kastikkeen ja uunirosollin teko sekä lohen paistaminen. Lihansyöjille on ostettu valmiiksi paistettua kinkkua, koska sen menekki on meillä niin pieni. Aattoaamuna valmistuu myös mantelimaitoon tehty riisipuuro ja luumukiisseli, jota syödään myös jouluaterian jälkiruokana kermavaahdon kanssa.

Joulusuklaita olen varannut melkoisen määrän. Niin paljon, että niiden syömiseen tarvitaan rutkasti muidenkin apua. Makeaa on tullut naposteltua nyt joulun alla muutenkin niin paljon, että saa nähdä kuinka vielä jouluna maistuu. Yksi makeanähkyn pääsyistä ovat tekemäni suklaalla kuorrutetut piparkakkutaikinapalloset.


Näiden valmistaminen on harvinaisen helppoa. Pyörittelin piparkakkutaikinasta palloja ja valutin niiden päälle sulatettua maitosuklaata. Pallot ovat parhaimmillaan jääkaappikylminä. Nämä muistuttavat erehdyttävästi piparkakun makuisia Dumleja.

Makeiden herkkujen vastapainoksi piti siis saada jotain suolaista. Tämän vuoden Kaikkien aikojen jouluherkut -lehdessä oli pinaattipiiraan ohje. Sain siitä inspiraation kasvisnakkipiiraan tekemiseen. Lihansyönnin lopettamisen jälkeen löysin Bon Vegan -kasvisnakit, jotka ovat parempia kuin mitkään lihanakit. Jopa lihaasyövät ihmiset ovat pitäneet näistä. Juustoksi tähän piiraaseen laitoin vegaanista juustoa, joten piirasta voi tarjota myös vegaaneille. Myllyn Paras -lehtitaikinalevyt ovat myös vegaanisia.

Piiraasta tuli oikein hyvää. Jälkikäteen hoksasin, että nakit olisi voinut sivellä sinapilla ennen piiraseen laittamista, mutta kokeilen sitä sitten seuraavalla kerralla.

Kasvisnakkipiiras

500 g valmiiksi kaulittuja lehtitaikinalevyjä
Bon Vegan -kasvisnakkeja
Violife-pizzajuustoa
(sinappia)

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Jätä taikinalevyt hieman kohmeisiksi, niin niitä on helpompi käsitellä. Leikkaa taikinalevyt kolmioiksi. Asettele taikinakolmiot ympyrän muotoon limittäin. Laita taikinakolmion suora kulma aina edellisen taikinalevyn päälle. Raasta juusto. Laita taikinakolmioiden leveään päähän juustoraastetta, nakinpala ja lisää juustoraastetta. Kierrä taikinakolmiot yksi kerrallaan kohti keskustaa. Taita kolmion pää piiraan alle. Kypsennä piirasta 200 asteessa noin 30 minuuttia.









sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Glühweinia ja piparkakkusia

Keski-Euroopan joulussa yksi tunnelmallisimmista asioista on glühwein joulutorilla nautiskeltuna. Glühwein muistuttaa glögiä, mutta mielestäni se on paljon parempaa kuin glögi. Eilen keittelin glühweinia kotona tämän vuoden Kaikkien aikojen jouluherkut -lehden ohjeella. Tuoksu ja maku olivat aivan täydellisiä. Tätä voisi keitellä jouluaattona uudelleen.

Glühweinin lisukkeeksi leivoin piparkakkusia. Rakastan piparkakkutaikinaa ja taikinan keittämisestä tulee ihana tuoksu kotiin. En niinkään tykkää pipareiden leipomisesta tai pipareista itsestään. Niinpä paistoin piparkakkutaikinasta keksejä, jotka nimesin piparkakkusiksi. Piparkakkuset on helppo tehdä. Piparkakkutaikinan tein tällä Joulureessä jo aiemmin julkaistulla reseptillä. Muutin sen vain vegaaniseksi käyttämällä rasvana laktoositonta Keiju-margariiniä ja lisäämällä kananmunan sijaan kananmunankorviketta, josta kerroin marraskuun maustekakkujutussa. Pyöritellään vaan taikinasta palloja ja litistetään ne melko paksuiksi letuiksi kämmenten välissä. Paistetaan lopuksi 200 asteessa noin 9 minuuttia. Toisen pellillisen paistoin kypsiksi ja toisen jätin hieman vaaleammiksi, jolloin keksien sisään jäi pehmeä, hieman sitkeä sydän, joka maistuu vielä hieman piparkakkutaikinalta. Näistä taisi tulla nyt piparkakkujen korvaaja meillä jatkossakin.

Glühwein

1 pullo punaviiniä
1 appelsiini
2 kanelitankoa
2 tl kokonaisia neilikoita
½ tl kardemummajauhetta (tai 2 tl kokonaisia kardemumman siemeniä)
2 tähtianista
3 rkl sokeria

Kuumenna viini, mutta älä keitä sitä. Pese ja viipaloi appelsiini. Lisää viiniin appelsiiniviipaleet ja mausteet. Kuumenna seosta muutama minuutti, varo keittämästä. Ota kattila liedeltä ja jätä maustumaan noin tunniksi. Siivilöi seos ja kuumenna se uudelleen juuri ennen tarjoilua.






lauantai 19. joulukuuta 2015

Kermakaramelliruudut


Näiden kermakaramelliruutujen resepti löytyi Leivotaan-lehden joulunumeron mukana olleesta Karkit-vihkosesta. Näistä tuli aivan ihania! Jääkaappi on kierrettävä kaukaa, jotta näitä jäisi vielä jouluvieraillekin tarjottavaksi. Reseptin mukaan tästä määrästä tulee 35 palaa, mutta minä leikkasin ilmeisestikin isompia paloja, kun sain niitä tehtyä vain 16. Olisi kannattanut tehdä samalla vaivalla kaksinkertainen määrä. Toffeekerroksen keitteleminen nimittäin kestää puolisen tuntia ja samalla kertaa olisi tosiaan kiehunut isompikin määrä. Näitä on kiva paketoida vaikka sellofaaniin pieneksi lahjaksi tai viemiseksi.

Muutin ohjetta hieman lehden ohjeesta. Pohjassa ja täytteessä laitoin voin tilalle laktoositonta Keiju-margariiniä. Tumman suklaan tilalle laitoin maitosuklaata ja vaalean siirapin korvasin vaahterasiirapilla. Kaikki muutokset toimivat hyvin. Pohjaan laitoin ohjeen mukaan leivinjauhetta, vaikka se epäilytti minua jo tekovaiheessa. Leivinjauheelle ei mielestäni ole mitään tarvetta. Pohjan "taikina" on erittäin muruinen seos, joka ei muistuta taikinaa alkuunkaan, eikä pohja kohonnut uunissa ollenkaan. Pohjaa pidetään uunissa vain kymmenen minuuttia ja siinä ajassa seos vain hieman kuivahtaa ja muuttuu murokeksimäiseksi pohjaksi. Jatkossa en siis laita näihin leivinjauhetta ollenkaan.

Kermakaramelliruudut

Pohja

75 g sulatettua margariiniä (tai voita)
½ dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
½ tl leivinjauhetta ??

Kermakaramellitäyte

50 g margariiniä (tai voita)
1 ½ dl vaahterasiirappia (tai vaaleaa siirappia)
1 ½ dl kuohukermaa

Koristelu

175 g sulatettua maitosuklaata (tai tummaa suklaata)

Valmistetaan ensin pohja. Sekoita kaikki ainekset keskenään murumaiseksi massaksi. Taputtele massa noin 20x20 cm kokoiseen vuokaan leivinpaperin päälle. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Seuraavaksi tehdään karamellitäyte. Sulata voi kattilassa. Lisää siirappi ja kerma. Kiehauta seos ja hauduta sitä pienemmällä lämmöllä 20-30 minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes seos on sopivan sitkeää. Kätevintä on käyttää lämpömittaria (esimerkiksi kinkunpaistomittari käy oikein hyvin). Seos on sopivan sitkeää, kun mittari näyttää 125 astetta. Kuumemmaksi ei kannata päästää, muuten kerroksesta tulee liian kova. 122 asteisena karamellikerroksesta tulee hieman pehmeämpi. Levitä karamellitäyte pohjan päälle.

Tee suklaakuorrute hieman jäähtyneen karamellitäytteen päälle. Sulata suklaa mikrossa lämmittäen sitä 20-30 sekuntia kerrallaan ja sekoita suklaata jokaisen lämmityskerran välissä. Levitä sulatettu suklaa karamellitäytteen päälle. Anna jäähtyä muutama tunti, kunnes suklaa on jähmettynyt. Leikkaa kakku terävällä veitsellä pieniksi ruuduiksi.


perjantai 18. joulukuuta 2015

Taatelipiimäkakku

Eilen leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni taatelikakkua. Lapsuuteni jouluperinteisiin ei kuulunut taatelikakku, joten en ole sitä osannut koskaan jouluuni kaivatakaan. Nyt löysin mukavantuntuisen reseptin Hyvää Joulua -kirjasta. Sitä päätin kokeilla ja kyllä kannatti. Onneksi tein yhdellä kertaa näitä kakkuja kaksin kappalein, niin toinen säästyy jouluksi. Taatelikakun pitäisi parantua vanhetessaan, joten innolla odotan, kuinka hyvää kakku on muutaman päivän päästä, kun se on jo nyt aivan mahdottoman hyvää.




Taatelipiimäkakku

200 g margariiniä (tai voita)
6 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
2 tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
100 g kuivattuja taateleita hienonnettuna
3 dl piimää
2 dl vaaleaa siirappia

Sulata rasva ja jäähdytä se. Sekoita kuivat aineet ja taatelit keskenään. Lisää piimä ja siirappi ja valuta lopuksi joukkoon sula voi. Sekoita ainekset nopeasti sekaisin niin, ettei taikinaan synny sitkoa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla tunnin ajan. Kiertoilmauunissa riitti 50 minuuttia. Jäähdytä kakku kokonaan ennen kuin kumoat sen vuoasta. (En jaksanut odottaa jäähtymistä...)


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kuninkaallinen joulu

Puolet joulukuusta on kadonnut jonnekin. Aika on mennyt uskomattoman nopeaa vauhtia ja tänään yllätyin todella havaitessani, etten ole kirjoittanut Joulurekeenkään kymmeneen päivään. Joinain päivinä olen jopa unohtanut avata joulukalenterin luukun. Opiskelu on vienyt suurimman osan ajasta, vaan onneksi huomisen jälkeen helpottaa ja voi keskittyä ainoastaan jouluun. Joulukuu on jouluttajalle jotenkin hassua aikaa. Joulukuussa on lupa olla jouluhullu. On lupa tehdä jouluasioita, kun kaikki muutkin tekevät. Jouluttaminen joulukuussa on erittäin tavallista. Ja koska minä olen mieluummin epätavallinen kuin tavallinen, niin joulujuttujenkin pitäisi joulukuussa olla jotenkin erilaisia kuin ei-jouluttajilla. Eivät ne ole ja kuitenkin ovat. Erilaisia. Tunnustan, että meillä on jo nyt kaksi joulukuusta koristeltuna kotona ja kolmas laitetaan jouluksi. Kymmenestä joulukoristelaatikosta 5 laatikollista joulukoristeita on ripoteltu kotiamme koristamaan. Meillä on sisällä ja ulkona yhteensä kahdetkymmenetviidet (25) jouluvalot. Olen ostanut joulua varten jo 12 rasiallista joulusuklaita. Jouluruokia vaille kaikki muutkin jouluvalmistelut on jo tehty, joten joulu saa tulla.

Eilen illalla minut valtasi joulutunnelma. Jouluihmisenä aistin joulutunnelmaa ympäri vuoden, mutta se jouluksi tuleva joulutunnelma on erilainen kuin joulunodotustunnelma. Jouluun on enää viikko, joten joulutunnelma alkoi juuri sopivaan aikaan. Kävimme eilen Oulun Madetojan salilla Kuninkaallisessa joulukonsertissa, jossa oli yhteensä 8 nykyistä ja entistä tangokuninkaallista laulamassa joululauluja. Oli aivan upea konsertti! Toivottavasti Kuninkaallinen joulukonsertti tulee myös ensi vuonna. Ostan liput varmasti!













sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän joulukuusi

Meillä on nyt ensimmäinen joulukuusi koristeltuna lasitetulla terassilla. Joulukuusi näkyy ihanasti olohuoneeseen ja käyn ihailemassa sitä sekä terassilla, että olohuoneen ikkunasta useita kertoja päivässä. Joulukuusi sai itsenäisyyspäivän kunniaksi sinivalkoiset koristeet hopealla höystettynä. Jouluksi tulee vielä toinen joulukuusi olohuoneeseen, mutta se laitetaan vasta juuri ennen joulua.

Näiden tunnelmakuvien myötä toivottelen kaikille Hyvää Itsenäisyyspäivää!






maanantai 30. marraskuuta 2015

Kolmen suklaan juustokakku

Viikonloppuna meillä herkuteltiin kolmen suklaan juustokakulla, jonka resepti on uusimmassa Pirkka-lehdessä. Tuli hyvää, ihan mahdottoman hyvää. Kakun hyydyttäminen oli ainoa ongelma. En halua käyttää liivatetta kahdesta syystä; maku ja liivatteen alkuperä. Kokeilin tähän kakkuun ensimmäistä kertaa agar agaria. En suosittele agar agarin käyttöä kenellekään. Se on ihan mahdottoman hankalaa, haisee pahalle keittäessä ja kakun tekijällä kannattaisi olla noin seitsemän kättä käytössään, jotta agar agarin käyttö onnistuu. Agar agar yksinkertaisesti jämähtää niin nopeasti hyytelöksi, että sitä ei ehdi edes massaan sekoittaa, kun hyytyminen on jo alkanut. Laitan siis tähän alkuperäisen ohjeen liivatteella ja kokeilen seuraavaan juustokakkuun hyytelösokeria, josko se toimisi hieman paremmin.

Kolmen suklaan juustokakku

Pohja:

½ pakettia (= 1 pötkö) vaniljanmakuisia täytekeksejä (esim. Pirkka Daniela tai Domino)
50 g voita

Täyte:

6 dl kuohukermaa
3 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa (1 rasia: 180-200 g)
150 g tummaa suklaata
150 g maitosuklaata
150 g valkosuklaata
3/4 dl sokeria
6 liivatelehteä
3 rkl maitoa

Hienonna keksit ja lisää niihin sulanut rasva. Vuoraa irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla. Painele keksi-rasvaseos vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin.

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen kolmeen eri kulhoon. Vaahdota kerma.

Sulata tumma suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sula suklaa ja yksi rasiallinen tuorejuustoa keskenään. Kuumenna 1 rkl maitoa kiehuvaksi ja lisää siihen liivatteet. Sekoita liivateseos ohuena nauhana tuorejuustosuklaaseokseen. Lisää 1/3 kermavaahdosta ja ½ dl sokeria ja sekoita. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta kakku kylmään.

Valmista keskimmäinen kerros maitosuklaasta samalla tavalla kuin edellinen kerros, mutta lisää seokseen vain 1/4 dl sokeria. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta kakku kylmään.

Valmista päällimmänen kerros valkosuklaasta edellisten kerrosten tapaan, mutta älä lisää sokeria. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta kakku kylmään.

Anna kakun hyytyä yön yli. Irrota kakku veitsellä vuoan reunoista ennen kuin otat irtoreunan pois. Koriste haluamallasi tavalla.


Minun hieman yli 7-vuotias kamerani alkaa olla tiensä päässä, enkä saanut kunnollista valokuvaa kakusta, vaikka kuinka yritin. Värit vääristyivät jokaisessa kuvassa. Maku kuitenkin ratkaisee ja tämä kakku onkin todella hyvänmakuista, eikä kauaa ehtinyt olla jääkaapissa.


torstai 26. marraskuuta 2015

Uunirosolli

Löysin Hyvää joulua -kirjasta mielenkiintoisen uunirosollin ohjeen. Testasin sitä eilen ja ihastuin. Tämä uunirosolli tulee meidän joulupöytään keitettyjen perunoiden tilalle. Keitetyt perunat ovat vähän niin kuin pakollinen paha joulupöydässä. Jotain perunaa on oltava, mutta keitettyjen perunoiden ottaminen lautaselle on kuitenkin pieni pakko, koska on niin paljon muutakin syötävää. Mutta tässä on ratkaisu, tänä vuonna ei keitellä perunoita vaan paistetaan uunirosollia. Tosin jouluaaton versioon laitan hieman vähemmän punajuuria ja enemmän porkkanaa kuin tässä ohjeessa, koska tykkäämme porkkanoista enemmän kuin punajuurista. Meillä paistetaan joulupöytään myös kirjolohta, joten tämä sopii erinomaisesti kalankin kanssa.

Uunirosolli

400 g punajuuria lohkoina
400 g perunaa lohkoina
2 punasipulia lohkoina
2 porkkanaa paloina
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2 tl fariinisokeria
2 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
2 dl kuohukermaa
200 g vuohenjuustoa
2 rkl omenasosetta

Lado punajuuri-, peruna- ja sipulilohkot sekä porkkanapalat kevyesti voideltuun uunivuokaan. Valuta päälle oliiviöljy ja lisää suolaa ja pippuria sekä fariinisokeri ja timjami. Sekoita maut kasvisten joukkoon. Kuumenna kerma kattilassa ja paloittele joukkoon vuohenjuusto. Sekoita niin, että juusto sulaa. Mausta seos omenasoseella, sekoita tasaiseksi ja kaada uunivuokaan kasvisten päälle. Gratinoi 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Joululeipä

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni joululeipää. En ole tykännyt vielä yhdestäkään joululeivästä, mitä olen syönyt. Ajattelinkin, että ehkä itse tehty joululeipä olisi parempaa. Joululeivässä minua häiritsee makeus. Tässä tekemässäni joululeivässä häiritsi lisäksi rusinat, mutta muuten leipä kieltämättä oli parempaa kuin kaupan joululeivät. Alkuperäinen resepti on Arlan sivuilta. Laitoin leipään ainoastaan vehnäjauhoja, koska unohdin ostaa ruisjauhoja. Leipä ei siltikään ollut höttöleipää, niin kuin vehnäleivät yleensä, vaan koostumus oli oikein hyvä. Voisin varsin hyvin tehdä tätä uudelleen, mutta ilman rusinoita.


Joululeipä

7 dl vehnäjauhoja (tai 2 dl ruisjauhoja ja 5 dl vehnäjauhoja)
1 rkl pomeranssia
2 tl ruokasoodaa
 1 tl suolaa
1 dl rusinoita
2 dl tummaa olutta
2 dl (laktoositonta) kevytkermaviiliä
2 rkl siirappia
½ dl puolukkasurvosta

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää joukkoon olut, kermaviili, siirappi ja puolukkasurvos. Voitele 1,5-litrainen suorakaiteen muotoinen leipävuoka ja laita taikina vuokaan. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia. Kiertoilmauunissa riitti 40 minuuttia.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Maustekakku

Maustekakku tuo joulun. Minun mielestäni maustekakussa kiteytyy joulun tuoksut ja maut paremmin kuin missään muussa jouluruuassa tai -leivonnaisessa. Kokeilin Arlan nettisivuilta löytynyttä maustekakun reseptiä hieman muunneltuna. Samalla kun lopetin lihan ja kanan syönnin, lopetin myös kananmunien syönnin. Tähän kakkuun kokeilin ensimmäistä kertaa kananmunankorviketta, joka oli parempi tuote kuin osasin kuvitellakaan. Kananmunankorvikejauhetta sekoitetaan veteen ja tästä muodostunut hieman liisterimäinen seos lisätään taikinaan kananmunan sijaan. Kananmunankorvike toimi niin hyvin, että kananmunallisten reseptien väisteleminen voi jäädä menneisyyteen. Täytekakun pohjaan en usko tämän toimivan, mutta kaikkeen muuhun kylläkin.

Tästä maustekakusta tuli aivan mielettömän hyvää. Eikä tämä ollut ainoastaan minun mielipide, vaan muillekin syöjille maistui. Parhaita maustekakun reseptejä, mitä olen koskaan kokeillut.

Maustekakku

100 g margariiniä (laktoositon Keiju)
2 dl sokeria
2 annosta kananmunankorviketta (tai kananmunaa)
100 g kevytkermaviiliä (laktoositon)
½ dl puolukkasurvosta
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl soodaa

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmunankorvike ja sekoita. Lisää kermaviili ja puolukkasurvos. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 minuuttia. Kiertoilmauunissa riitti 40 minuuttia.


Kananmunankorvikejauhetta on myynnissä ainakin Ruohonjuuressa.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Minttusuklaamuffinssit

Viikonloppuna valmistui makeannälkään minttusuklaamuffinsseja. Tämäkin resepti on kirjasta Puputyttö ja vohvelisankari ja alkuperäisen reseptin nimi on "dalmatialaiset".

Tykkäsin kyllä näistä kovasti. Itse muffinssit ovat juuri minun makuuni ja kuorrutekin hyvää. Vaikka laitoin kuorrutetta muffinssien päälle melkoisen keon, niin silti suunnilleen puolet kuorrutteesta jäi tähteeksi. Eli puolikas kuorrutemäärä riittää seuraavalla kerralla.

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty kauramaitoa, mutta minä laitoin soijamaitoa, koska olin vahingossa käyttänyt tätä reseptiä varten ostamani kauramaidon muuhun. Vaan soijamaito (tai mikä tahansa maito) toimii yhtää hyvin.

Minttusuklaamuffinssit

3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl vanilja-aromia
1 dl rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 dl soijamaitoa
0,5 pss Marianne Crush -karkkirouhetta

Kuorrute

120 g (vegaanista) margariiniä (esim. laktoositon Keiju)
7 dl tomusokeria
 0,5 tl vanilja-aromia ja 0,5 tl piparminttuaromia (tai 1 tl vanilja-aromia)
0,5 pss Marianne Crush -karkkirouhetta
0,5 dl soijamaitoa

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, suola, sooda ja kaakaojauhe. Tee jauhojen keskelle kolo. Sekoita toisessa kulhossa keskenään aromi, öljy, etikka ja maito. Kaada seos jauhokoloon ja sekoita. Lisää lopuksi karkkirouhe ja sekoita tasaiseksi. Täytä muffinssivuoat 2/3 täyteen ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes muffinssit ovat sisältäkin kypsiä. Taikina on aika paksua, joten paistaminen onnistunee myös ilman muffinssikehikkoa.

Kuorruta muffinssit jäähtyneinä. Vatkaa kuorrutteen margariini notkeaksi. Lisää tomusokeri. Vatkaa pari minuuttia. Lisää aromi ja karkkirouhe. Sekoita. Lisää koko ajan vatkaten maitoa vähän kerrallaan. Vatkaa kuohkeaksi noin 5 minuuttia. Kuorruta veitsellä levittämällä tai pursottamalla.



maanantai 16. marraskuuta 2015

Ainakin yksi kotimainen joululahja

Nyt jos koskaan suomalaisten kannattaa suosia kotimaisia tuotteita joululahjojahankintoja tehdessä. Jokainen tietää, mikä maamme taloudellinen tilanne on ja kotimaisen joululahjan hankkiminen tukee suomalaisia yrittäjiä ja sitä kautta parantaa Suomen taloustilannetta. Facebookiin on perustettu tapahtuma nimeltään "Ainakin yksi kotimainen joululahja" ja sinne pääsee tästä linkistä: https://www.facebook.com/events/416702428526928/. 

Tapahtuman ovat perustaneet Katariina Lindsten ja Anu Halme, joilla on yhteinen pienyritys Me We, mutta tapahtumasivulla ei suinkaan mainosteta vain heidän omaa yritystään, vaan monia muita suomalaisia tuotteita valmistavia yrityksiä. Facebook-tapahtuman tavoitteena on saada mahdollisimman moni ihminen ostamaan tänä vuonna ainakin yhden suomalaisen joululahjan. Minä otan haasteen ilomielin vastaan ja tavoitteeni on ostaa useampi, ehkäpä kaikki joululahjat suomalaisten tuotteiden joukosta.

Joulu on hyvien tekojen aikaa, joten tämä on helppo keino tehdä hyvää toistemme tukemiseksi!


lauantai 14. marraskuuta 2015

Piparimuffinssit

Tämä muffinssien ohje löytyi kirjasta Puputyttö ja vohvelisankari. Alkuperäisen ohjeen nimi on "mausteiset pikkukakkuset". Minun suuhuni sopii paremmin sana "muffinssi", joten kutsuttakoon näitä nyt piparimuffinsseiksi. Nämä muffinssit ovat vegaanisia ja ainesosissa oli pari minulle uutta juttua; vegaaninen tuorejuusto ja sokeroidut inkiväärit. Vegaanista Violife-tuorejuustoa löytyi ihan tavallisesta kaupasta.


Sokeroituja inkiväärejä löysin Ruohonjuuresta.


En ihastunut sokeroituihin inkivääreihin ja suoraan sanoen muffinssit olisivat olleet parempia ilman niitä. Sokeroidut inkiväärit ovat vieläkin makeampia kuin marmeladit ja niistä tuli aivan valtavasti makeutta jo muutenkin makeisiin muffinsseihin. Seuraavalla kerralla jätän siis nämä pois taikinasta.

Muuten taikina oli hyvä, se maistui hyvälle raakana ja valmiina ja muffinssit tuoksuivat ihan pipareille paistuessaan. Kuorrute on sekin erittäin makeaa, mikä on helppo päätellä jo pelkästään ainesosia vilkaisemalla. Silti tykkään tästä kuorrutteesta. Se oli helppo tehdä, sitä oli helppo pursottaa ja se näyttää hyvälle. Säilytän valmiita muffinsseja jääkaapissa ja jääkaappikylmä kuorrute muffinssin päällä leikkautuu lusikalla kivasti ja se jopa maistuu ihan hyvältä. Oikein hyvä ja jouluinen resepti, kunhan vaan jättää sokeroidut inkiväärit pois.


Piparimuffinssit

3 dl vehnäjauhoja
3 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
¼ tl neilikkaa
¼ tl suolaa
1 ¼ dl rypsiöljyä
1 ½ dl vaaleaa siirappia
½ dl vaahterasiirappia
½ dl kauramaitoa
2 rkl maustamatonta soija- tai kaurajogurttia
(½ dl sokeroitua inkivääriä)
1 ½ tl raastettua sitruunan kuorta

Kuorrute

0,6 dl vegaanista margariiniä huoneenlämpöisenä, esim. laktoositon Keiju
0,6 dl kasvituorejuustoa, esim. Violife
5 dl tomusokeria
1 tl vanilja-aromia

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa muffinssipellin kolot paperivuoilla. Taikina on erittäin vetelää, joten ei kannata paistaa ilman muffinssipeltiä. Sekoita yhdessä kulhossa vehnäjauhot, jauhettu inkivääri, kaneli, leivinjauhe, neilikka ja suola. Vatkaa toisessa kulhossa sekaisin rypsiöljy, siirapit, kauramaito ja jogurtti. Lisää kuivat aineet nestemäisiin ja sekoita. Lisää sekaan sokeroitu inkivääri ja sitruunan kuori. Kaada taikina vuokiin, täytä vuoat 2/3 täyteen. Paista 17-22 minuuttia, kunnes kokeilutikkuun ei tartu mitään.

Kuorruta muffinssit jäähtyneinä. Sekoita keskenään tuorejuusto ja margariini. Vatkaa sähkövatkaimella ja lisää tomusokeria noin 1 dl:n erissä. Sekoita sileäksi. Vatkaa sekaan vanilja-aromi. Kuorruta muffinssit pursottamalla tai veitsellä levittäen.