keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Suklaiset muffinssit


Näiden muffinssien ohje on viime vuoden Kovinkin Jouluherkut-lehdestä. Alkuperäisen reseptin ideana on ruokalahja eli laitetaan kaikki kuivat aineet kauniiseen purnukkaan kerroksittain ja purkin mukaan muffinssienteko-ohje. Oikein kauniin näköinen lahjapurnukka aineksista syntyykin lehden kuvan mukaan. Siksipä tulikin mieleen, että onko ohjeeseen lisätty fariinisokeria ainoastaan ulkonäkösyistä, sillä muffinssit olisivat olleet aivan riittävän makeita tavallisellakin sokerilla. Hyviä olivat kuitenkin ja nopeasti hupenivat lautaselta koko satsi.


Suklaiset muffinssit

 2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl muskovado- tai fariinisokeria (voi korvata tavallisella sokerilla)
1 dl sokeria
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl saksanpähkinärouhetta (laitoin tilalle 0,5 dl hasselpähkinärouhetta ja 0,5 dl wienernougatrouhetta)
2 isoa pakettia (á 56 g) Dajm-suklaata rouhittuna
200 g voita sulatettuna
3 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää joukkoon 200 g voisulaa ja 3 kananmunaa. Sekoita hyvin. Jaa taikina muffinssivuokien puoliväliin ja paista 200-asteessa 12-15 minuuttia.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Mika Waltari: Joulutarinoita


Sain joululahjaksi Mika Waltarin Joulutarinoita-kirjan. En ollut koskaan ennen törmännyt tähän kirjaan, mutta sen täytyy olla melko suosittu, koska kirjasta on otettu jo 9 painosta. Ennen lukemisen aloittamista ajattelin vain lukaista kirjan läpi joulunpyhinä kuin minkä tahansa kirjan tarkoituksenani kirjoittaa siitä Joulurekeen heti joulunvietosta kotiin palattuani. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kirja on aivan liian hyvä ahmittavaksi niin nopeasti. Olenkin nyt lueskellut kirjaa hitaasti ja nautiskellen, samalla toivoen, että siitä riittää lukuhetkiä vielä pitkälle tähän vuoteen.

"Oli myöhään, taikka varhain
kirja seuraksi on parhain."

Joulutarinoita sisältää useita Mika Waltarin jouluisia kertomuksia ja runoja vuosien varrelta. Siellä täällä on kuvituksena suomalaisten taiteilijoiden maalaamia talvimaisemia. Kirjan lopussa on myös hauskoja, lähinnä kirjalahjoihin liittyviä joululahjasäkeitä pakettikortteihin kirjoitettavaksi. Ne täytyy ehdottomasti kaivaa esille ensi joulun lahjoja paketoidessa.

"Runon kauneutta ken kerran maistaa,
hänen sieluunsa ikuinen päivä paistaa.
Hän ei arkea tunne, ei ikävää,
runon kauneus hänelle omaksi jää."

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vielä yksi salainen paketti

Kaikki Salaisten Jouluystävien paketit menivät loppujen lopuksi onnellisesti perille, vaikkakin osa vasta joulun jälkeen. Pakettitarinoita puuttuu vielä jonkin verran. Toivon todella, että kaikki osallistujat tekisivät saaduista lahjoistaan jutun, onhan lähettäjä kuitenkin nähnyt paljon vaivaa lähettäessään lahjan ja ansaitsee myös esittelyn lahjalleen. Lisäilen linkkejä ja kuvia paketeista tähän viimeiseen Salainen Jouluystävä 2012 -postaukseen, jos ja kun niitä vielä tulee.

Mukavaa oli ja näillä näkymin Salainen Jouluystävä palaa maisemiin myös ensi joulun alla. Vaikka tämä Salainen Jouluystävä -kierros onkin nyt loppu, jatkaa Joulureki kulkuaan niin kuin ennenkin. Näin tammikuussa hieman harvakseltaan, mutta uuden joulun lähetessä koko ajan vauhdikkaammin. Pysykäähän mukana matkassa!


Fire_Foxin paketti

"Yksi päivä oli postipoika tuonut paketin josta löytyi nämä kuvassa näkyvät villasukat ja joulutonttu.
Näiden lisäksi paketista löytyi myös piparkakkkusuklaata.
Kiitokset sulle Ystäväni"



tiistai 15. tammikuuta 2013

Suklaakakku

Viikonloppuna suklaakakkuiltiin. Jo pelkän kuvan perusteella marraskuussa hehkuttamani Kaikkien aikojen joulu -lehden suklaakakku meni niin nopeasti parempiin suihin, että niitä piti tehdä kaksi. Hyvää oli, voi mahdoton! Tässä vaiheessa minua hymyilyttää lehden kuvateksti: "Suklaakakku säilyy mehevänä useita päiviä." Miten? Täällä ei ainakaan säilynyt montaakaan tuntia - minkäänlaisena. :)



Suklaakakku
(8-10 hengelle)

200 g tummaa suklaata
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta (tumma)
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
rasvaa vuoan voiteluun
korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

Kuorrute
1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
1 rkl voita

Sulata suklaa ja rasva vesihauteessa tai mikrossa. Jäähdytä seos. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää suklaaseos muna-sokerivaahtoon. Sekoita kaakaojauhe ja leivinjauhe vehnäjauhojen sekaan. Sekoita jauhoseos taikinaan kevyesti nostellen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40(-45) minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hieman kosteaksi. Jäähdytä kakku.

Kuumenna kuorrutteen kerma kattilassa, älä keitä. Lisää suklaa ja rasva. Sekoita kunnes suklaa on sulanut ja seos tasaisen kiiltävää. Leikkaa kakku viipaleiksi, mutta pidä se kuitenkin kasassa. Valuta kuorrute kakulle, nostele valuva kuorrute veitsellä tai nuolijalla kakun reunoille. Leikkaa kakku uudelleen heti kuorruttamisen jälkeen, jotta kakkupalasten rajat tulevat näkyviin.

Alkuperäisessä ohjeessa oli suklaana taloussuklaa. Tein toisen kakun kuorrutteen taloussuklaalla ja toisen Fazerin sinisellä tummalla suklaalla ja jälkimmäsellä tuli huomattavasti kauniimpi ja tasaisempi lopputulos, suosittelen siis sitä.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Salaisten Jouluystävien viimeiset paketit

Salaisen Jouluystävän kolmas kierros saatiin lähes kunnialla päätökseen. Yksi paketti on vielä matkalla, sitä selvitellään. Muutama blogijuttukin vielä puuttuu, mutta lisäilen niitä tämän postauksen kommentteihin sitä mukaa kun ne valmistuvat.

Helsun paketti löytyy täältä, Jennin paketti täältä, Jennyn paketti täältä, Krissen paketti täältä, Kätevän Emännän paketti täältä, Liljankukan paketti täältä, Mian paketti täältä, Milan paketti täältä, Mrs Ruuhkan paketti täältä, Ninnin paketti täältä, Saaran paketti täältä, Santran paketti täältä, Siskohannen paketti täältä, Tean paketti täältä ja Tildan paketti täältä.


Annikan paketti

"Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös salainen jouluystävä-kierros. Lähdin hakemaan viimeisen paketin postista kovaa pakkasta (-25c) uhmaten. Se sisälsi rasiallisen joulusuklaata (nam!), kaksi Luhdan pyyhettä ja vadin, jolle voi laskea käytetyn teepussin sekä kauniin itsetehdyn joulukortin. Meillä onkin samoja pyyhkeitä limenvihreänä, joten pyyhkeet sopivat meille mainiosti. Kiitos jälleen kerran Siskohanne Kuunliljapihani-blogista. Olet ilostuttanut meitä pitkin syksyä ja ollut osa joulun odotustamme. Toivotan sinulle oikein ihanaa joulua ja olet saanut blogiisi uuden lukijan:) Tarkoituksena olisi, että ensi syksynä saat lukea blogiani, joka kertoo meidän joulun odotuksesta.  Terveisin, Annika"



 Lumisen paketti

"Hei. Minun viimeinen pakettini jouluystävältä sisälsi kauniin olkipukin, kaksi metallista kynttilänjalkaa ja suklaarasian sekä tietysti kortin. Olkipukki oli varsinkin ihana yllätys, koska olen ihastunut Gävlen-olkipukkiin ja pukki edusti malliltaan juuri sitä. Kiitos jouluystävälleni ihanista lahjoista. Teit joulun odotuksesta todella ihanan. Laittaisitko oman osoitteesi s.postiini  luminen1@wippies.fi, niin lisään sinut joulukortti-listalleni.        
Ja kiitokset Teijalle, kun jaksoit järjestää näin suuritöisen lahjavaihdon, oli todella hyvin onnistunut juttu. 
Terveisin Luminen"



Marzzun paketti

"Perjantaina se sitten saapui, viimeinen salainen joulupaketti tälle vuodelle. Olisin halunnut avata paketin jo postissa mutta maltoin mieleni kotiin asti ;) Paketti oli hurjan runsas ja se sisälsi metallisen ensiapulaatikon, ihania tekstilaastareita, sydämenmuotoisen taskulaskimen, sydänpyykkipoikia, jouluisia keittiöliinoja, helminauhantekolaitteen (johon tutustun vielä joku päivä siskon tyttären kanssa), ja sokerina pohjalla oli lisäksi iso läjä joulusuklaita sekä kortti hyvän joulun toivotuksineen.

Voi että miten iloiseksi tästäkin paketista tulin, joulumieli valtasi sydämen ♥ Joten iso lämmin KIITOS Henkkumaaria (Mummula mutkan takana blogista) näistä kaikista ilahduttavista lahjoista ja oikein onnellista tulevaa vuotta! :)"



Nuiskun paketti

"Jälleen tuli ihastuttava paketti Salaiselta Jouluystävältäni, lähettäjänä Krisse Kakkukioskilta :)
Viimeiseen pakettiin oli kääräisty osuvasti Pikku Myyn "Kyllä minä tiedän"-teetä ja Pikku Myy piparkakkumuotti, jouluisia servettejä ja muffinssivuokia. Lisäksi herkkuosastoa Suklaalusikan, NAM, ja Strawberry Fudgen muodossa. Paketissa oli myös jännitystä nostamaan pienen pieni omaksi paketiksi paketoitu loota, konvehtivuokia! :)
Kylläpä ilostutti taas, kiitos jouluystäväni kaikista paketeista, tässä joulussa oli entistä enemmän odotettavaa!"



Reetan paketti

"Hei!

Sain viimeisen pakettini tänään.

Paketistani löytyi seuraavaa:

* Olkisia joulukoristeita
* kanelia
* jouluservettejä
* nenäliinoja
* tuikulle tähti kynttilänjalka
* sininen kynttilä
* ihanat ranteen/kämmenten lämmittimet
* kahvipussi
* pakettikortteja ja
* tietenkin joulukortti

Kiitoksia ihanista lahjoista Salainen Jouluystäväni! Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2013!"



Saanan paketti

"Salaisen Jouluystävän viimeisestä paketista löytyi ihana tonttu"pussukka", jonka sisällä oli suklaata sekä kaunis puinen joulukoriste :) Olin paketin saapuessa sairaslomalla työtapaturman vuoksi ja ilahdutti kovasti tuoden joulumieltä muuten vähän surkeisiin päiviin :) Tämän paketin myötä kiitän jouluystävääni kivoista yllätyksistä, joita syksyn mittaan sinulta sain joulua kohti kulkiessamme! Mukavaa joulun aikaa Sinulle ♥"




Tinttamariian paketti

"Kolmas paketti oli kopsahtanut postilaatikkoon eräänä kauniina ja kovin kiireisenä joulunaluspäivänä. Olin niin innoissani paketista että avasin sen heti kotiin päästyäni. Paketista ilmestyi polka-karkkikeppejä, ihanat lumihiutalekynttilät ja keramiikka pagasus hevonen. Ai kun ovat ihania. :) Viestissä luki näin:"Pegasuksen siivin lennä unelmiisi ja jouluun! Ihanaa joulun aikaa teidän perheelle Jennyn talosta! Lahjasi ovat paikallisten käsityöläisten tekemiä. Toivon, että ovat olleet mieleisiä! T: Jenny" Et tiedäkään kuinka mieleisiä ovat olleet. Ensimmäisen paketin heijastin koristaa pipoani ja aika ajoin kysellään mistä niitä voi ostaa.. Pegasus keramiikkaheppa pääsi aluksi ainakin takan ääreen hyllylle ihastelemaan joulukuustamme.

Sydämellisesti kiitos ihanista lahjoista joiden mukana on joulun odotus tuntunut paljon mukavammalta. Kaikki lahjat olleet täysiä yllätyksiä ja tulleet käyttöön. Kiitos Jennylle!

terveisin Tinttamariia"



Suvin paketti

"Sain lahjaksi nätin sydämen ja pallon kuuseen. Sekä koristeen jossa tontut pitelevät tuikkua käsissään. Ihastuin tuohon heti. Sain myös kortin. Jouluystäväni oli Erika, www.kodinsankari.blogspot.com kiitos sinulle Erika:). T. Suvi"