sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kolmas paketti Salaiselta Jouluystävältä

Niin vaan loppui tämänkin vuoden Salainen Jouluystävä kolmannen paketin myötä. Minua on kyllä nyt niin hemmoteltu näillä paketeilla. Tämä viimeinenkin paketti oli oikein mieleinen edeltäjiensä lailla. Pakettien lähettäjäksi paljastui Tinttamariia, suuret kiitokset hänelle!!!

Kolmannessa paketissa oli suloisia servettejä, aivan ihanan tuoksuista teetä, kaunis jouluinen peltirasia sekä kolme pahvista joulukoristetta, jotka on tarkoitus maalata mukana tulleilla maaleilla. Parantumattomana servetti- ja peltirasiafriikkinä hymäilin oikein tyytyväisenä nämä saadessani. Teetä en ole ehtinyt vielä maistamaan, mutta huomenna illalla kinkkua paistellessa aion keitellä siitä huumaavan tuoksuista juomaa samalla kun heitän aivot narikkaan ja maalailen pahviset joulukoristeet kuuseen ripustettavaksi.

Vielä kerran paljon kiitoksia Tinttamariialle tästä ja edellisistä paketeista! Oikein ihanaa joulua sinulle ja kaikille muillekin Joulureen Salaiseen Jouluystävään osallistuneille! Ja paljon kiitoksia Wiltsulle kierroksen läpivetämisestä. Viime vuodesta viisastuneena tiedän, miten valtava työ siinä on ollut. Minä jatkan edellisessä postauksessa aloittamaan joulurauhaa. Täällä törmäillään taas, kun on blogille omistautumisen vuoro. :)





maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulurauha

Joulu alkaa olla jo kihelmöivän lähellä ja täällä jouluvalmistelut etenevät pikkuhiljaa. Minulla on tällä hetkellä enemmän joulumieltä kuin moniin vuosiin ja se on paljon se, koska joka vuosi on joulumieltä ollut yllin kyllin. On ihanaa laittaa kotia joulukuntoon ja suunnitella joulun ruokia, lahjoja ja tunnelmaa kynttilöiden palaessa ja joululaulujen soidessa. Innostukseni jouluun ei siis ole kadonnut yhtään minnekään, vaikka Joulureen päivitykset ovat olleet vähäiset viime aikoina. Sen sijaan minuun on iskenyt blogiähky. Vaikka touhuilen kotona jouluisia asioita ihan päivittäin, niistä bloggaaminen ei innosta laisinkaan. Ikävää Joulureen kannalta, mutta harrastusten suhteen pitää tehdä niin kuin parhaalta tuntuu, eikä niistä saa tulla pakkopullaa. Ja harrastushan tämä bloggaaminen minulle on. Eli tästä alkaa minun osaltani blogitauko, jota kutsuisin mieluummin vaikka nimellä "joulurauha". Aika näyttää kuinka kauan se kestää. Palailen Joulurekeen jos ja kun siltä tuntuu.

Wiltsu on tällä hetkellä täystyöllistetty Salaisen Jouluystävän kanssa, enkä hänen Joulurekeen kirjoittamisesta osaa sanoa mitään. Wiltsu palannee asiaan, kunhan kiireiltään ehtii.

Kommentteja saa edelleen jättää niin vanhoihin kuin uudempiinkin blogiteksteihin. Julkaisen niitä kyllä ja vastailenkin varmasti, kun siltä tuntuu. Kiitos, kun olette käyneet lukemassa Joulurekeä! Reseptejä ja muita vinkkejä kannattaa täällä selailla edelleenkin, niitä samoja tuttuja reseptejä minäkin hyvin pitkälti käytän tämän vuoden jouluherkkuja tehdessäni.

Ihanaa joulunodotusta ja joulua teille kaikille!

t. Teija


torstai 21. marraskuuta 2013

Minttusuklaajuustokakku

Viime viikonloppuna herkuteltiin minttusuklaajuustokakulla. Ja jäipä sitä vielä pakastimeenkin ja oikein hyvää - ellei parempaakin - on tämä kakku pakastuksen jälkeenkin. Inspiraation tähän kakkuun sain minttusuklaanmakuisesta Jacky Makupalasta. Kuorrute on Kinuskikissan peilikirkas suklaakuorrute.



Minttusuklaajuustokakku

Pohja

174 g Marianne-keksejä
75 g kaurakeksejä
75 g voita

Täyte

200 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl kuohukermaa
3 purkkia Jacky Makupala minttusuklaavanukasta
4 liivatelehteä
0,5 dl (kevyt)maitoa

Kuorrute

3 liivatelehteä
1 dl kaakaojauhetta
3/4 dl sokeria
3 dl (kevyt)maitoa

Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kermaa vaahdoksi. Lisää kerman sekaan vanukkaat ja tuorejuusto. Lämmitä maito. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne maitoon. Lisää maitoliivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään.

Kun kakku on jonkin verran hyytynyt, tee kuorrute. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Laita kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja ota pois liedeltä, kun seos on tasainen. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sekoita ne suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada kuorrute vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa vähintään 2-3 tuntia. 

Koristele kakku haluamallasi tavalla ja irrota vuoan reunus. Laitoin koristeeksi valkosuklaata ja minttusuklaata rouhittuna.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Konjakkinen suklaakakku


Tämä suklaakakku on ehdottomasti leipomieni kuivakakkujen TOP2:ssa yhdessä punaviinikakun kanssa. Molempien ohjeet ovat kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta.


Suklaakakku

3 dl maitoa
1 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
180 g voita
2 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
3 rkl konjakkia

Kuorrute

3 rkl vahvaa kahvia
2 rkl voita
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
2-3 dl tomusokeria

Kiehauta maito, sokeri ja kaakao ja jäähdytä. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat voisokerivaahtoon yksitellen, lisää kananmunien välissä osa jauhoseoksesta taikinaan. Vatkaa taikinaan jäähtynyt kaakaomaitoseos vähän kerrallaan vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Mausta taikina lopuksi konjakilla. Paista kakku korppujauhotetussa vuoassa 170 asteessa noin tunnin ajan. Kumoa vuoasta jäähtyneenä.

Kuorrute: Sulata voi kuumaan kahviin. (Jouduin käyttämään mikrossa välillä, koska voi viilensi kahvia eikä voi sulanut kokonaan kahvin joukkoon.) Sekoita joukkoon kaakao, vaniljasokeri ja tomusokeri. Levitä kuorrute notkeana kakun pinnalle.

Nautiskele!!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Toinen paketti Salaiselta Jouluystävältä

Tänään tuli toinen ihana paketti Salaiselta Jouluystävältä. Perjantai on suosikkiviikonpäiväni ja tämä paketti teki tästä perjantaista vieläkin paremman.


Paketti oli niiiin jouluinen! Loistavan punaisesta kuplakuoresta löytyi kaksi ruskeaan paperiin käärittyä pakettia: puuhapaketti ja nautintopaketti.


Lisäksi paketissa oli kortti.

"Silloin kun tekisi mieli tehdä jotain käsillä ja olla luova suosittelen avaamaan puuhapaketin. Sitten kun iskee joulukiire on hyvä henkäistä syvään ja nauttia nautintopaketin antimista."

Noooh, minulla nyt sattui yllättäen olemaan molemmat fiilikset yhtä aikaa ja avasin kummankin paketin samantien.


Puuhapaketissa oli erilaisia askartelupapereita, nauhoja ja korttipohjia. Nautintopaketissa oli Japanilaiset ristikot -lehti sekä joulusukka, jonka sisällä oli Royal-suklaata. Epäilen kertoneeni esittelyssä, että pidän japanilaisista ristikoista, muuten tuo lehti ei olisi voinut osua näin kohdalleen. RAKASTAN japanilaisia ristikoita. Ja Royal-suklaasta tykkään kuin hullu puurosta (sitä en varmasti ole maininnut).

Aivan ihana paketti!!! SUURI KIITOS Salaiselle Jouluystävälleni! Olet huippu!!! :)

tiistai 12. marraskuuta 2013

Gluteenittomat piparkakut



Gluteenittomat piparkakut yllättivät positiivisesti. Taikina ei ollut sen vaikeampi tehdä kuin tavallinenkaan piparkakkutaikina ja valmiit piparkakutkin ovat yllättävän hyviä. Piparit ovat tosin hieman vaaleampia kuin tavalliset piparit, koostumus mureampi ja maku aavistuksen verran laimeampi. Taikina sen sijaan oli aivan samanmakuista kuin tavallinenkin piparkakkutaikina ja sehän se parasta onkin! Resepti on kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta.

Gluteenittomat piparkakut
(2-3 pellillistä)

50 g voita
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
0,5 dl siirappia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
3,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

Kaada voi ja mausteet kulhoon. Kiehauta siirappi ja sokeri ja kaada se voi-mausteseoksen joukkoon. Sekoita kunnes seos jäähtyy. Lisää kananmuna. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoseos taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ja paina siitä piparimuotilla pipareita. Paista piparkakkuja pellillä 200 asteessa n. 5 minuuttia.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Gluteeniton ja laktoositon täytekakku

Tämä oli ihan ensimmäinen kerta, kun leivoin gluteenittomista jauhoista. Hiukan jännitti miten käy, vaan hyvinhän se onnistui ja kakusta tuli oikein maukas. Tässä lopputulos.


Gluteeniton ja laktoositon täytekakku

Pohja

5 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne seokseen. Voitele kakkuvuoka laktoosittomalla rasvalla ja jauhota se gluteenittomalla korppujauholla. Paista kakkua 200 asteessa n. 30 minuuttia. Kumoa pohja pois kakkuvuoasta hieman jäähtyneenä.

Täyte

2,5 dl omenamehua kostutukseen
1 purkki (300 g) omenakanelimarmeladia
1,5 dl laktoositonta kermaa

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta se omenamehulla. Täytteeksi omenakanelimarmeladia ja laktoositonta kermavaahtoa.

Kuorrutin kakun laktoosittomalla kermavaahdolla. Reunoihin tein korinpohjapursotuksen. Päälle tein punaisesta ja vihreästä koristelugeelistä raitoja ja Finlandia-marmeladeista ruusuja.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Täytettävä joulukalenteri

Viime vuonna tein joulukalenterit kummipojalle ja hänen siskolleen. Oli todella mukavaa puuhaa ja joulukalentereiden saajat siinä määrin tyytyväisiä, että päätin tehdä saman tänäkin vuonna. Halusin hankkia uudet täytettävät kalenterit viimevuotisten pahvisten tilalle. Itse en ehtinyt/jaksanut ruveta kalenteripohjia tekemään, joten täytyi tyytyä valmiisiin vaihtoehtoihin, joita olikin yllättävän vähän. Kankaisia kalentereita löytyi paljonkin, mutta kaikissa oli sama vika, nimittäin kalenteriluukun suu oli niin avonainen, että niistä olisi helposti nähnyt luukun sisällön. Viimeinkin löysin tällaiset ihanat puiset kalenterit Suomalaisesta kirjakaupasta, eikä hintaakaan ollut kuin 19,90 €/kpl.


Koskapa molemmille lapsille tuli nyt samanlaiset kalenterit, laitan vielä kalenterin päälle jotain jouluisia koristeita ja kalenterinomistajan nimen kalentereiden sekoittamisen välttämiseksi.

Ja tällaista kaikkea hankin kalentereiden sisään.


Joulukalentereiden saajat ovat 3- ja 4-vuotiaita, joten ikä piti ottaa huomioon täytteitä hankkiessa. Karkkien lisäksi kalentereihin tuli tarroja, pieniä leikkifiguureita, pikkuauto, hiuspompuloita sekä Angry Birds -palapeli. Palapelin palasia jaoin tasaisesti molempiin kalentereihin kokoamisjärjestyksessä. Palasten järjestyksen selvittämiseksi jouduin kokoamaan palapelin ensin itse. Säikähdin palapelin vaikeutta, mutta jospa lapset ovat nokkelampia kuin minä ja saavat koottua palapelin ainakin vanhempien avustuksella pitkin joulukuuta. Laitoin palapelin paloja noin joka toiseen luukkuun. Karkkeja tuli luonnollisestikin jokaiseen luukkuun muiden täytteiden lisäksi.

Nyt siis vaan odotellaan joulukuun alkua ja jännitetään mitä joulukalentereiden saajat sisällöstä tykkäävät. Palaute ainakin on varmasti aitoa, sen verran pienistä yllätettävistä kun on kyse!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Minttusuklaamuffinssit

Testasin minttusuklaavanukasta muffinsseihin. Tuli aika makeita. Ja hyviä tottakai!

Minttusuklaamuffinssit
(12 kpl)

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa
75 g voita sulatettuna
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta

Täyte:
1 purkki minttusuklaavanukasta (Jacky makupala)

Kuorrutus:
100 g minttusuklaata (esim. Marabou Premium Dark Mint)
0,5 dl maitoa

Sekoita vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakao jauhoihin. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Lisää maitoa vuorotellen jauhoseoksen kanssa. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. 

Tee muffinsseihin heti paistamisen jälkeen reikä keskelle esimerikiksi lusikan varrella. Täytä kolo minttusuklaavanukkaalla. Anna vanukkaan valua muffinssin sisään ja kaada hetken päästä lisää vanukasta. 

Sulata suklaa maidon kanssa mikroaaltouunissa 20 sekuntia kerrallaan joka kerran jälkeen sekoittaen. Jäähdytä suklaata hieman koko ajan sekoittaen. Levitä suklaa muffinssien päälle.




sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Bataattimuffinit


Tänään valmistui bataattimuffineja marraskuun Pirkka-lehden ohjeella. Hiukan epäilin, miten bataatti sopii makeisiin muffinsseihin, mutta voi mahdotonta, näistähän tuli tosi hyviä!!! Pikkujoulupöydän vahvat ehdokkaat!

Bataattimuffinit
(12 kpl)

400 g bataattisosetta
3 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa

Kuorrutus:
180-200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munasokerivaahtoon vähän kerrallaan vuorotellen bataattisoseen kanssa. Jaa taikina isoihin muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään. Pursota kuorrutus muffinssien päälle ja koristele esimerkiksi ripauksella kanelia.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Joulupostimerkit

Tämän vuoden joulupostimerkit tulevat myyntiin 4.11. Ne ovat varmaankin kauneimmat ikinä! Kuvat puhukoot puolestaan.




(kuvat www.posti.fi)

tiistai 29. lokakuuta 2013

Minttusuklaavanukas

Miten ihanaa minttusuklaavanukasta löysinkään kaupasta! Tämä Jacky Makupala on netistä kaivelemieni tietojen perusteella ollut myynnissä kaksi kertaa aiemminkin, mutta lopetettu. Jos maku on ollut sama kuin nyt, niin ihmettelen miksi on lopetettu. Miten ihanan jouluinen minttusuklaan maku! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla leivonnassa. Hmm... Mitähän tästä keksisi?


En malttanut edes kuvaa ottaa, kun herkku oli jo syöty. Joten kuvattavaksi jäi vain tämä kansi.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Aku Ankan taskukirja - Pukin pallopoika


Jouluiset Aku Ankka -tarinat ovat aina kuuluneet jouluuni todella tiiviisti. Siispä ostin tämän vuoden joulutaskarinkin heti, kun sen kaupassa näin. Tämä taskukirja on oikein jouluisen näköinen kiiltävän punaisine kansineen. (Kansi on niin kiiltävä, etten saanut skannattua tai kuvattua sitä mitenkään järkevästi, joten tämä kuva on lainattu Lehtipisteen sivulta.) Kirjan tarinat olivat juuri niin ihania ja mukaansatempaavia kuin odotinkin. No, en erityisemmin välitä Taikaviitasta, mutta sitä ei onneksi ollut yhtä tarinaa enempää. Seuraavaksi kaivetaankin vanhat jouluiset Aku Ankka -sarjakuvat esille lisää joulutunnelmaa tuomaan - niitä onneksi riittää!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Piparminttu-salmiakkileivokset


Piparkakkuleivoksista jäi leivoskipinä päälle ja Hopeatoffeen paluusta innostuneena päätin kokeilla tällaisia piparminttu-salmiakkileivoksia. Näistä tulikin aivan syntisen hyviä! Mustan kuorrutteen myötä näistä saa helposti tuunattua myös halloween-leivoksia koristeita vaihtamalla. Pohjassa käytin mausteena salmiakkijauhetta. Sitä oli hiukan haasteellista löytää, mutta lopulta löysin Hockey Pulveri -salmiakkijauhetta pienestä kioskista. Yhdessä purkissa on ruokalusikallinen eli juuri sopiva määrä jauhetta näihin leivoksiin.


Piparminttu-salmiakkileivokset
(12 tai 15 kpl)

Pohja

3 kananmunaa
1 dl sokeria
3,5 rkl vehnäjauhoja
2,5 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl salmiakkijauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää seos varovasti sekoittaen vaahdon sekaan. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa 5-7 minuuttia. Kumoa lämmin pohja leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Leikkaa pohja kahteen samankokoiseen osaan.

Täyte

2 dl kermaa
1 purkki vaniljarahkaa
3 tl piparminttuaromia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahdon sekaan varovasti rahka ja piparminttuaromi. Levitä täyte toisen pohjanpuolikkaan päälle tasaisesti. Laita toinen pohjan puolikas täytteen päälle kakuksi. 

Kuorrutus

1 pussi (169 g) Hopeatoffeeta
3/4 dl kermaa

murskattuja polka-karamellejä koristeeksi

Sulata toffee kerman kanssa mikroaaltouunissa 20 sekuntia kerrallaan jokaisen sulatuskerran jälkeen sekoittaen. Levitä seos kakun päälle tasaisesti. Ripottele päälle murskattuja polka-karamelleja. Laita kakku jääkaappiin ja kuorrutteen jäähdyttyä leikkaa kuumalla, isolla veitsellä reunat tasaisiksi ja kakku 12-15 palaksi. Veitsi kannattaa pestä jokaisen leikkausviillon jälkeen kuumalla vedellä. Samalla veitsi kuumenee sopivasti ja kuorrutteen leikkausjäljestä tulee siistimpi.

Toffeekuorrutteen levittäminen oli hiukan haasteellista. Kovin kuuma, notkea kuorrute valuu liian helposti reunojen yli kun taas hiukan jäähtynyt, paksumpi kuorrute on vaikeampi saada tasaisesti levitettyä. Kuorrutin kakun ulkona (katetulla terassilla), jolloin kuuma kuorrute levisi helposti ja tasaisesti kakun pintaan, mutta jäähtyi hetkessä jähmeäksi, jolloin kuorrutetta ei ehtinyt juurikaan valua reunojen yli hukkaan.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Joulujäätelöä

Vaikka Ainon tämän syksyn uutuusjäätelö, samettinen nougat, ei nimensä puolesta ole pelkästään joulujäätelö, luokittelisin sen sellaiseksi pakkauksen ulkonäön vuoksi. Joten olihan se testattava.


Minun oli todella vaikea päättää pidänkö tästä vai en. Ensimmäisellä maistiaiskerralla en oikein välittänyt. Toisella kerralla tykkäsin jo enemmän ja rupesin oikein kunnolla tutkimaan, miksi en ensimmäisellä kerralla pitänyt. Jäätelön pinnassa on isoja maitosuklaapaloja, niitä samoja, joita on Ainon maitosuklaajäätelössäkin. Niistä en pitänyt. Väisteltyäni nuo maitosuklaapalat, jäätelö oli minulle oikein mieleistä.

Toinen jouluinen Aino-jäätelö on maultaan uuniomena. Tätä on ollut myynnissä jo aikaisempinakin vuosina. Mahdottoman hyvää! Tämä maistuu joululle ihan kunnolla.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Piparkakkuleivokset

Piparkakkurahka oli niin hyvää, että sitä oli pakko kokeilla leivonnassa. Päädyin tekemään piparkakkuleivoksia. Tykkään näistä ihan mahdottoman paljon! Samalla ohjeella voi tehdä myös kakun, kun ei leikkaa täytettyä levyä palasiksi vaan kuorruttaa ja koristelee sen kokonaisena.

Piparkakkuleivokset
(15 kpl)

Pohja

3 kananmunaa
1 dl sokeria
3,5 rkl vehnäjauhoja
2,5 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorijauhetta
0,5 tl neilikkaa

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää seos varovasti sekoittaen vaahdon sekaan. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa 5-7 minuuttia. Kumoa lämmin pohja leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Leikkaa pohja kahteen samankokoiseen osaan.

Täyte

2 dl kermaa
1 purkki piparkakkurahkaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaahdon sekaan varovasti rahka ja vaniljakreemijauhe. Levitä täyte toisen pohjanpuolikkaan päälle tasaisesti. Laita toinen pohjan puolikas täytteen päälle kakuksi. Leikkaa kakun reunat tasaisiksi. Leikkaa kakku leivoksen kokoisiksi neliöiksi.

Kuorrutus

300 g (1 levy) piparkakkusuklaata
n. 1 dl kermaa
n. 1 rkl voita

Sulata suklaa kerman ja voin kanssa mikroaaltouunissa 20 sekuntia kerrallaan jokaisen sulatuskerran jälkeen sekoittaen. Valuta kuuma suklaa lämpimänä leivosten päälle ja tarvittaessa tasoita veitsellä.

Vaihtoehtoisesti voi kuorruttaa koko kakun kerralla ja leikata vasta sen jälkeen paloisiksi. Makuasia, kuinka huolitellut reunoista haluaa. Minua miellytti tällä kertaa enemmän tällaiset hiukan rosoisemman näköiset leivokset, joissa suklaa valuu yli sieltä mistä se itse haluaa.

Leivosten päälle tein suklaamuotilla jouluiset kuviosuklaat.




Minulla on edelleenkin lainatietokone käytössä, johon saan siirrettyä ainoastaan kännykällä otettuja kuvia. Myöskään minkäänlainen kuvien käsittely ei onnistu. Pahoittelut kuvan laadusta.

torstai 24. lokakuuta 2013

Uuniomenajogurttia

Uuniomenajogurtteja lienee ollut olemassa jo useamman vuoden, mutta minä maistelin sellaista ensimmäisen kerran vasta nyt. Testasin sekä Arla Ingmanin että Valion uuniomenajogurttia.



Erikseen maisteltuna kumpikin tuntui kivalta. En osannut päättää, kumpi olisi parempi. Vaan entäs sitten kun otin molemmat maisteltavaksi yhtä aikaa. Suosikki löytyi heti! Valion jogurtti on huomattavasti paksumpaa kuin Arla Ingmanin versio. Valion jogurtissa on myöskin isommat omenapalat ja siinä on huomattavasti enemmän makua. Ainoan miinuksen annan pakkauskoosta. Olisi kiva, jos tätä olisi pienissäkin purkeissa, litran purkki kun ei aina ole kovin kätevä.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ensimmäinen paketti Salaiselta Jouluystävältä

Tänään saapui Salaisen Jouluystävän ensimmäinen paketti! Pakettikortti odotti postilaatikossa, enkä malttanut edes sisällä käydä, kun lähdin siltä seisomalta pakettia hakemaan postista. Ja miten ihana paketti!!! Paksun paperikerroksen alta paljastui upea peltirasia! Olen aivan heikkona kaikenlaisiin peltipurkkeihin ja -rasioihin. Vielä erittäin tuoreessa muistissa olevan kuukauden takaisen muuton yhteydessä vannoin, etten saa ostaa enää yhtään peltirasiaa. Niitä on nimittäin kertynyt... muutama. Onneksi lahjaksi saatuja ei lasketa. :D Tämä tuli siis todella tarpeeseen, vieroitusoireita ei kestä kukaan.

Rasian sisällä oli söpö tonttu, jolla on hattu silmillä sekä vaahtokarkkeja ja vaahtokarkkiteetä. Salainen Jouluystäväni on kyllä ottanut tykkäämiseni huomioon aivan täydellisesti, lempivärinikin toteutuvat tämän paketin sisällössä. :) Paketin mukana tulleessa pikkuruisessa kortissa lukee:

Pienen pieni tonttu tää,
se rasiasta pilkistää.
On paljon täällä lunta,
kuin vaahtokarkkiunta.

Suuri KIITOS Salaiselle Jouluystävälleni superihanasta lahjasta!!! <3


Olihan minulla kavereitakin lahjaa avaamassa. :)


tiistai 22. lokakuuta 2013

After Eight My favourite

After Eightin My favourite -suklaarasia on ollut kaupoissa jo useamman vuoden, mutta vasta nyt ostin sen ensimmäisen kerran. Nuorempana tykkäsin oikein kovasti niistä perinteisistä After Eight -suklaista. Vieläkin ovat hyviä, mutta jonkinlainen kyllästyminen on ehkä astunut kuvaan. Siksipä tämä rasia olikin mukava piristys, päivitetty versio vanhasta kunnon After Eightistä. Ensimmäistä suklaata maistellessa ajattelin herkuttelun loppuvan heti alkuunsa. Miten pystyisin syömään kokonaisen rasiallisen tummaa suklaata. No, rasia on onneksi pienehkö, 150 g ja suklaat sen verran täyteläistä tavaraa, ettei näitä tee mieli hotkia kaikkia kerralla. Ja sekaan mahtui myös valkoista suklaata, joka sopi erinomaisesti tummien suklaiden sekaan. Ainoa mistä en pitänyt oli marsipaanitikku, mutta en tosiaan pidä marsipaanista muutenkaan. Täyteläiset maut kauniissa rasiassa, tuli jouluinen fiilis.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Joulupurkkaa

Jos aiempina vuosina on ollut jouluisia makuja purukumeissa, niin ne ovat menneet minulta tyystin ohi. Nyt löysin peräti kahta jouluun vivahtavaa purkkaa. Rainbown omena-kaneli sekä Jenkin polka, joka makuna on tuttu jouluisista karkkikepeistä.

Rainbown purukumi tuntui ensipuraisulla jauhoiselta, mutta muuttui purukumimaiseksi hyvin pian. Maku oli aluksi oikein kiva, mutta omenan maku katosi melko nopeasti ja jäljelle jäi pelkkä kaneli. Tai jokin kanelia etäisesti muistuttava kitkerä maku. Lupaavan alun jälkeen maku huononi vauhdilla, eikä tätä purukumia halua pitää suussaan paria minuuttia pidempään. Harmi.



Kuutionmuotoiset Polka Mint -Jenkit olivat suorastaan ällömakeita aluksi. Makeus tasoittui pikkuhiljaa ja "loppumausta" tykkäsin oikein kovasti. Makua riitti yhtä pitkään kuin jaksoin purkkaa pureskella. Pureskelen purkkaa monta kertaa päivässä, joten tämä on kivaa vaihtelua perinteisten makujen joukkoon.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Piparkakkurahka

Maitohyllystä ostoskoriini pomppasi Arlan piparkakkurahka.

Tämä on uskomattoman ihanaa! Maistuu NIIIIN joululle! Olen aivan fiiliksissä! Maku muistuttaa eniten piparkakkutaikinaa. Leivon piparkakkuja lähinnä taikinan takia, tykkään piparkakkutaikinasta paljon enemmän kuin valmiista piparkakuista. Ja nyt se maku on laitettu purkkiin. Voiko tämän enempää joululle edes maistua? Toivottavasti tätä saa tulevinakin jouluina. Tänä vuonna ainakin aion syödä tätä mahdollisimman paljon. Tosin pakkauskoko voisi olla hieman pienempi. Ja kaloreitakin tässä on ihan hirveästi. Mutta ei haittaa, syödään vaikka puoli purkkia aamulla ja toinen puoli illalla tai ihan miten vaan. Tästä voisi leipoakin jotain kivaa... Hmm...

lauantai 19. lokakuuta 2013

Geisha-keksit

Geisha-suklaa kuuluu minun jouluuni lähtemättömästi. Toki muihinkin vuodenaikoihin, mutta erityisesti jouluun. Siksipä suorastaan mykistyin onnesta nähdessäni kaupan keksihyllyllä tämän:
Arvatkaa ostinko? No ostin!! Geisha-keksit ovat tulleet kauppojen hyllyille lokakuun alussa. 100 gramman pakkauksessa on 12 sydämenmuotoista keksiä. Näissä marenkikekseissä on hasselpähkinätäyte ja suklaakuorrute viimeisteltynä tummilla suklaaraidoilla. Ja onhan ne ihan mahdottoman hyviä!!! Eikä ollenkaan liian makeita niin kuin etukäteen hieman pelkäsin. Aivan täydellisiä keksejä... Suosittelen!

Tämä jouluttaja on vastikään muuttanut uuteen kotiin, jota nyt kovasti laittaa kuntoon ja sisustelee. Hurjan mukavaa puuhaa, mutta vie aikaa jouluttamiselta. Kaikki jouluiset askareet ovat jääneet ainoastaan ajatustasolle, vaikkakin ovat mielessä ihan joka päivä. Muutto on onneksi jo paremmalla puolella, joten kyllä tästä vielä ryhdistäydytään kunnon jouluttajaksi tänäkin vuonna. Sitä odotellessa saattaa blogissa olla enemmän näitä kaupanhyllystä bongattuja joulutuksia. Kiitos kärsivällisyydestä kaikille uskollisille Joulureen lukijoille!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Symphonietta

Maraboun Symphony -konvehtirasia on saanut pikkusiskon, Symphonietan. Rasian koko, 190 g, on oikein hyvä! Jo pitkän aikaa on ollut vallalla kaksikerroksiset tai muuten vaan hervottoman kokoiset konvehtilajitelmat. Onhan nekin käteviä, kun syöjiä on useampia. Mutta jos tahtoo herkutella yksikseen, on pienempi rasia parempi. Sopivan kokoinen rasia, jossa on mukavasti valikoimaa.

Makuina Symphonietassa on hasselpähkinärouheinen, suklaamedaljonki, mansikkaunelma, cappuccinotryffeli, toffeesinfonietta, appelsiinitryffeli, kinuskihasselpähkinä, vaniljatoffee ja mantelimarsipaani. Osa näistä on samoja kuin Symphonyssakin, mutta uusiakin onneksi mahtui mukaan. Suussasulavat suklaat kauniissa rasiassa, todennäköisesti ostan toisenkin kerran!


torstai 17. lokakuuta 2013

Kosmetiikkajoulukalenteri

Viime vuonna hehkutin iki-ihanaa Selfridgesin joulukalenteria, jonka hankin Lontoosta. Nyt hieman vastaavaa löytyy lähempääkin, nimittäin The Body Shopista. Näyteikkunasta sen tänään bongasin.


Aika ihana. Jouduin hillitsemään itseäni todella, etten rynnännyt suoraa päätä kauppaan lunastamaan tätä ihanuutta itselleni. Sinne se vielä jäi, mutta kuinka pitkäksi aikaa...

(Pahoittelen kuvan huonoa laatua. Tietokoneen rikkoontumisen vuoksi joudun tilapäisesti käyttämään lainakonetta, johon ei pysty asentamaan kuvankäsittelyohjelmaa.)

torstai 19. syyskuuta 2013

Joulukorttisuunnitelmia

Tiimarin konkurssiuutisesta järkyttyneenä kävin kiireen vilkkaa ostamassa tarvikkeita joulukorttiaskarteluihin. Ihania juttuja löytyikin! Mukaan lähti aivan ihania korttipohjia, 3D-kuvia, tekstitarroja, pronssinväristä aaltopahvia ja kiinnitystarroja 3D-kuvia varten. Kiireisen syyskuun takia askartelu jää väkisinkin lokakuulle, mutta ainakin on ajatus jo mielessä hautumassa ja odottamassa toteutusta. :)





sunnuntai 15. syyskuuta 2013

100 yötä jouluun on

100-päivä. Päivä, jonka vain jouluhöpsöt noteeraavat ja jonka juhlinnasta tulin tietoiseksi ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta sitten. Hassu juhlinnan aihe, mutta niin vaan meilläkin tänään leivottiin syksyn ensimmäiset joulutortut ja nautiskeltiin niitä kanelikaakaon kera. Tästä alkaa virallinen joulunodotus. :)



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tonttumuorin erikoinen

Viikonloppuna valmistui hauska jouluinen jälkiruokajuoma. Kyseessä on Tonttumuorin erikoinen kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta. Suosittelen lämpimästi, tämä jälkkäri sai hymyn huulille! :)

Tonttumuorin erikoinen

vadelmasorbettia
vaaleanpunaista kuohuviiniä
(tilkka kirsikka- tai mustaherukkalikööriä)

Laita ruokalusikallinen/pallo vadelmasorbettia kuohuviinilasiin. Kaada kuohuviini päälle. Halutessasi voit lisätä myös tilkan likööriä. Tarjoile HETI.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Budapestin joulutuliaiset

Tänä kesänä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Budapestissä. Kauppahallista löytyi joulua helteestä huolimatta! Myynnissä oli kaikenlaisia jouluisia käsitöitä. Pidin kuitenkin maltin mukana ostoksia tehdessä ja tyydyin yhteen kauniiseen puiseen kelloon.


Valokuvaaminen täpötäydessä kauppahallissa oli hitusen työlästä ja vain yksi jouluinen kuva onnistui julkaisukelpoisesti.


Monenlaista kaunista oli myytävänä ja tämänkin putiikin pitäjä teki koko ajan myynnin lomassa lisää käsitöitä.

Kauppakeskuksessa oli kuin minua varten myyntipiste, jossa oli aivan ihania leivontatarvikkeita. Sieltä lähti mukaan mm. tällaiset suklaamuotit.



Pipariukkomuoteilla pystyy tekemään sulatetusta suklaasta kuvioita, mutta lehtimuotit ovat sen verran isoja, että niillä voi tehdä täytettyjä konvehteja. Olen säästellyt näiden testaamista syksymmälle, mutta tuskin voin vastustaa kiusausta enää kovin pitkään. Veikkaisin, että konvehti-innostukseen hurahdettuani loppua ei näy.

Kesä on muutenkin mennyt mukavasti ja nopeasti. Joulu on ollut mielessä yhtä usein kuin ennenkin ja joululaulujen hyräily on ihan huomaamatta lisääntynyt loppukesää kohti. Ensi joulusta tulee kaikkien aikojen ihanin! :)

maanantai 19. elokuuta 2013

Salainen Jouluystävä 2013

Kesä alkaa olla pian ohi ja täällä ainakin on jo katse suunnattu tulevaan jouluun ja odotellaan ensimmäisiä tonttuja ikkunan taakse kurkkimaan. Kahden aikaisemman vuoden tapaan Salainen Jouluystävä järjestetään tänäkin vuonna piristämään joulunalusaikaa. Melkolailla samoilla säännöillä ja ohjeilla menemme kuin viimekin vuonna. Suurin muutos tähän vuoteen lienee se, että olemme suuren suosion myötä avanneet Salaiselle Jouluystävälle erillisen blogin.

Jatkossa kaikki Salaiseen Jouluystävään liittyvät jutut tulevat Joulureen Salainen Jouluystävä -blogiin, jonne pääset tästä linkistä. Säännöt, osallistujaluettelot, sekä pakettikoosteet ja kaikki käytännön seikat ja ohjeet löytyvät rinnakkaisblogista. Edellä olevasta linkistä löydät myös ohjeet ilmoittautumiseen.

Tänä vuonna Salaista Jouluystävää vetää Wiltsu, joten kaikki aihetta koskevat tiedustelut olisi hyvä jättää Joulureen Salainen Jouluystävä -blogissa olevan yhteydenottolomakkeen kautta suoraan Wiltsulle tai kommentoimalla kyseisessä blogissa.

Ilmoittautuminen alkaa NYT! Lämpimästi tervetuloa Joulureen Salaiseen Jouluystävään!

Ja vielä toistamiseen HUOM! Kaikki Salaista Jouluystävää koskevat tiedustelut suoraan Wiltsulle, joka hoitaa tämän kierroksen vuoden 2011 tapaan. Wiltsuun saa yhteyden sähköpostitse wiltsu.joulureki (at) gmail.com, yhteydenottolomakkeen kautta tai yleisistä asioista voi jättää kommentin tänne.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Juustopiirakka

Mitä tekee jouluihminen heinäkuussa? Kaivaa esiin joululehtipinon, selaa sitä antaumuksella tuntikausia kuolaten yhden jos toisenkin jouluistakin jouluisemman leipomuksen perään ja lopulta valitsee toteutukseen vaatimattomasti juustopiirakan ajatellen sen sopivan parhaiten grilliruuan jälkimaininkeihin aurinkoisena kesäpäivänä. Mutta onhan resepti kuitenkin joululehdestä bongattu, joten laitettakoon se joulublogiin teidänkin kokeiltavaksi. Resepti on viime joulun Leivotaan-lehdestä. Koska en pidä oliiveista, jätin ne pois piirakasta. Basilika oli ostettuna, mutta unohtui laittaa piirakan päälle... Hyvää oli silti.

Juustopiirakka

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte:
1,5 sipulia
1 dl kermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g Gruyère-juustoa raasteena
12-15 kirsikkatomaattia puolitettuina
(1 dl kivettömiä oliiveja)

Koristeluun:
tuoretta basilikaa

Nypi voi ja jauhot yhteen. Lisää vesi ja vaivaa nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Vuoan halkaisija n. 26 cm. Painele vuoan reunoille taikinan päälle foliosuikaleita, etteivät reunat valahda paistamisen aikana. Paista piirakkapohjaa 200 asteessa 12-15 minuuttia. Poista paiston jälkeen foliosuikaleet. 

Silppua sipuli. Freesaa sipuli kevyesti pannulla voinokareessa niin, että se hieman pehmenee. Älä ruskista. Sekoita kerma, maito ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon juustoraaste. Levitä sipuli piirakkapohjalle ja kaada kermamaitosekoitus päälle. Ripottele tomaatinpuolikkaat (ja oliivit) päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes se on saanut kauniin kullanruskean värin. Ripottele koristeeksi tuoreita basilikanlehtiä ennen tarjoilua.


 

torstai 30. toukokuuta 2013

Joulupukin Pajakylä

Joulufiilistä käytiin hakemassa Joulupukin Pajakylästä. Käykäähän ihmeessä tekin, jos Rovaniemellä päin liikutte kesän aikana. :)




Joulufiilis on tällä jouluttajalla ollut taka-alalla alkuvuoden. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut havahtua siihen, että ensi jouluun on enää reilu puoli vuotta aikaa, joten jouluiset ajatukset ja suunnitelmat alkavat hiipiä takaisin mieleen. Ensi joulusta tulee kaikkien aikojen paras joulu! :)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Suklaamuffinssit

Tänään leivoimme 4-vuotiaan kanssa yhdessä suklaamuffinsseja. Teimme pohjan perusmuffinssiohjeella. Muffinsseista tuli täydellisiä. Ihanan kuohkeita ja sopivan makeita. Kuorrutteeksi kokeilin ensimmäistä kertaa Philadelphian Marabou maitosuklaa-tuorejuustoa ja koristeeksi heitimme vielä Tutti Frutti Crushia. Maitosuklaa-tuorejuusto oli aivan taivaallisen makuista. Voisin syödä vaikka koko paketin suoraan lusikalla. Tätä aion testata lähiaikoina myös muihin leivonnaisiin.



Suklaamuffinssit

3,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 dl maitoa
75g sulatettua margariinia

Kuorrutus
Philadelphia Marabou maitosuklaa-tuorejuustoa
Tutti Frutti Crush

 Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet munavaahtoon vuorotellen maidon ja rasvan kanssa. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta.