sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Salaisten Jouluystävien paketteja - viikko 47

Tällä viikolla päättyi Salaisen Jouluystävän toinen kierros ja paketteja onkin mennyt perille runsain määrin. Hannen paketti löytyy täältä, Kristiinan paketti täältä, Kätevän Emännän paketti täältä, Lasienkulin paketti täältä, Majn paketti täältä, Mian paketti täältä, Mrs Ruuhkan paketti täältä, Nellin paketti täältä, Ruskan paketti täältä, Saaran paketti täältä, Siskohannen paketti täältä, Tean paketti täältä sekä Tildan paketti täältä.


Minun pakettini

Salaisen Jouluystävän paketti piristi mukavasti muuten niin ankeaa ja synkkää päivääni. Sopivaan saumaan tuli siis tämä lähetys. Paketin uumenista löytyi lämpökynttiläkello, jossa roikkuu koristeena kauniita lumihiutaleita (toisin kuin paketin kyljessä, jossa on poroja). Lisäksi paketissa oli jouluteetä, joulupukkisuklaita, jouluisia tarroja ja kaunis enkelikortti Salaiselta Jouluystävältä. Kiitos paljon Salainen Jouluystäväni! ♥ Lahja oli oikein mieluinen tälläkin kerralla. :)

t. TeijaA






Annikan paketti

"Minulla on varmasti maailman paras jouluystävä. ♥ Tällä kertaa teit minun lisäkseni 8-vuotiaan "postinhakijan" ikionnelliseksi. Paketista löytyi nimittäin hänelle suunnattu tehtävävihko ja kaksi suklaatikkaria. Suklaatikkareista toinen hävisi heti kuvan oton jälkeen parempiin suihin. :) Lisäksi paketista löytyi ihanan vanhanaikainen ovikranssi ja kaksi kaunista kynttilää, joille valokuva ei tee oikeutta. Kynttilöissä on sivussa kaunis pitsi ja  ne kimaltelevat tietyssä valossa. Tämä paketti oli ihana piristys tähän harmaaseen marraskuuhun. Teit sekä äidin että pojan ikionnellisiksi. Kaunis kiitos salainen jouluystävä.

Terkuin, Annika"





Marzzun paketti

"Keskiviikkona se sitten tuli, toinen salainen joulupakettini. Paketti ja kortti olivat kauniita. Sisältä löytyi piiiiitkä, pehmeä ja PUNAINEN ihana itsetehty kaulaliina. Mistähän salaiseni tiesi, että olen hulluna kaulaliinoihin?!? :) Ja olen pitkään jo ollut aikeissa ostaa punaisia asusteita talveen. Lisäksi paketissa oli punainen kalenterikynttilä, 2 sydänpipari/-pikkuleipämuottia, teesihti sekä mausteteetä.

Oi että ilahduin paketistani, lämmin KIITOS jälleen salaiselle tontulleni!!! :)

-Marzzu-"


Moccan 2. ja 3. paketti

"Tässä saamani paketit 2 ja 3. Molemmat oli oikein kivoja, varsinkin nuo sydänvalot sopii kuin nenä päähän, mieheni nimittäin täyttää tammikuussa 50v ja suunnittelen parhaillaan juhlatilan koristelua…"






Pilkkumin paketti

"Tämän ihanan paketin sain tällä kertaa. Nämä itsetehdyt kivat joulupallot pääsivät jo ikkunaan roikkumaan ja odottamaan joulua!! Piparimuotit odottavat vielä leipojaa ja suklaaherkut olivat hyviä, nam!! Kiitos paketista!! "





Sarin paketti

"Koulusta tultuani huomasin keittiön pöydällä ison Marimekon paketin. Nälkä vei voiton ja sen jälkeen paketin avasin. Paketista löytyi: 3D-tarroja, ihania muffinssivuokia, tiskirätti, jota ei varmaankaan raski ees käyttää :), 2 ripustettavaa sydänkoristetta sekä suklaata, jotka meni heti parempiin suihin. :D

T: Sari"



Satun paketti

"Sain toisen pakettini Salaiselta Jouluystävältäni. Paketista löytyi kolme kirjaa. Heti illalla piti aloittaa ensimmäisen lukemista, jonka tiesin olevan kevyttä. Joo, pikkaisen harjoitusta, niin ehkä nuo sananmuunnokset alkaa sujumaan itseltä ihan helposti. :)


Jahka saan kirjastosta lainatun "Aivot narikkaan"-kirjan luettua, otan kyllä tuon "Kasvot katuojassa" käsittelyyn. 

Kaunis kiitos sinulle, Salainen Jouluystäväni."






Suvin paketti

"Tässä pakettini Salaiselta Jouluystävältäni. Paketti piristi päivääni kovasti ja oli kiire päästä sisälle katsomaan. Paketti sisälsi nättejä pakettikortteja, nauhoja ja värikkäitä teippejä, mustekyniä ja pallokoristeen kuuseen. Helpotti kyllä pakettien tekoa kovasti. Kiitos jouluystävälleni.

t. Suvi"



TipTapin paketti

"Tänään tupsahti postilaatikkoon kilisevä kirje: Salainen Jouluystäväni muisti minua taas! Mikä ihana yllätys työpäivän päälle! Paketista löytyi tällä kertaa joulunpunainen kalenteripyyhe vuodelle 2013 - pyyhe meni heti käyttöön keittiöpyyhkeeksi, eihän tässä malta ensi vuotta odotella. Lisäksi kuoressa oli ihastuttava pussukka, vaikkapa lahjapussiksi - ja se kilisevä kulkunen. Kiitos Salainen Jouluystäväni! Pidin paketista paljon!

t. TipTap"




Paketin ovat saaneet myös Essiina76, Jaana, Johanna, Krisse, Liljankukka, Pieni Elefantti, Pirkkis (3. paketti), Nuisku, Reetta ja Pörri. Heidän paketteihin palaamme myöhemmin.


PS. Olen edelleenkin hukassa rivinvaihtojen kanssa - en saa niitä sinne minne haluaisin. Jos joku osaa auttaa, niin kertokoon ihmeessä...

3 kommenttia:

  1. Mitähän tarkoitat rivinvaihdolla. Mutta rivinvaihdon eli rivivälin saa koodilla, jossa on br nuolenkärkien välissä < br > ja jos näitä laittaa kaksi, tulee kappaleväli.

    Kivaa joulun odotusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Bloggerissa riviväli tulee näköjään koodilla
      ja tekstin keskellä se toimii kyllä. Ongelma on kuvien jälkeen. Jos kuva on keskitetty palstaan, niin rivinvälit tulevat juuri niin kuin haluan. Mutta jos kuva on vaikkapa palstan vasemmassa reunassa (niin kuin useimmat kuvani ovat), niin teksti tulee heti kuvan alle riippumatta siitä kuinka monta rivinväliä laitan kuvan ja tekstin väliin.

      Poista
    2. Ja koodi siis on "br /" nuolenkärkien välissä. Näköjään tekee rivivälin myös kommentti-kentässä. :)

      Poista